![]() |
|||||||||||||||
|
|
*Dow Chemical Companyn tuotemerkki |
||||||||||||||
|
|
Erittelyt Paikoituskannen päällysrakenteena voidaan käyttää lujitettua betonilaattaa, betonia tai betonista päällystekiveä. Betonilaattaa käytettäessä se mitoitetaan elastisella eristysalustalla käytettävän levyn tapaan. Asfaltille eristys mitoitetaan kuten teille/tunneleille, joissa kantava kerros on sepeliä tai sementtistabiloitua sepeliä. Päällystekivelle ei ole vakiomitoitusmenetelmää, mutta esimerkissä käytetty menetelmä perustuu Saksasta ja Tanskasta saatuihin kokemuksiin. Kuormitus Pyörän kuormitus määritellään siten että käytetään osavarmuuskerrointa 1,3 sekä apukerrointa 2,0, joka huomioi dynaamiset kuormitukset. Lisäksi apukerroin huomioi myös jarrutusvoimat. Erityistä huomioita on kiinnitettävä liittymäkaistaan ja jarrutus-/kiihdytyskaistaan. Kun paikoituskansi on mitoitettu henkilöautoille, sisäänajoväylä on suljettava raskaammilta autoilta. |
||||||||||||||
|
|
Päällystekiven alustakerros Päällystekiven alustakerros on mitoitettava kuormituksen mukaan, mutta sen koostumus voi kevyen ja keskiraskaan liikenteen osalta olla esimerkiksi
Kun käytetään itselukittuvia päällystekiviä, päällystekivien alusta voidaan alla olevan laskelman jälkeen yksinkertaistaa niin, että sen koostumus on ainoastaan 40 - 60 mm hienoa sepeliä 0 - 8 mm. Side kiviä käytettäessä saumat on täytettävä saumahiekalla kivien välisen kitkan aikaansaamiseksi. Tarvittaessa saumat on jälkitäytettävä. Sementtisidosteisen soran sementtisisällön on oltava on 90 - 120 kg/m 3 valmiiksi tiivistetyssä sorassa.
Huomaa! Saumahiekkaa on lisättävä tarvittaessa jälkikäteen. Tämä on erittäin tärkeää katon kestävyyden kannalta. |
||||||||||||||
|
|
Päällystekiven painojakauman laskeminen Laskelmat perustuvat saksalaisiin ja tanskalaisiin kokemuksiin, mm. Dansk Byg-ERFA. Painojakaumaa päällystekiven alla on vaikea laskea, koska "vakiomenetelmiä" ei ole olemassa. Tietyntyyppiset päällystekivet voivat oikein aseteltuina jakaa voimat kivien välillä kitkatilanteissa. Kuormitusjakaumaksi on laskettu 30° (1:2) itselukittuvassa, kitkasaumoitetussa päällystekivessä, kun taas jakauma ei-lukittuvassa päällystekivessä voidaan jättää huomiotta. Päällystekivien alla olevan sorakerroksen osalta kuorman jakaumaksi oletetaan alle 45° (1:1). Kuormituspintana käytetään rakentamismääräyskokoelman tietoja tai pyöräkuormitukselle laskettua kuormituspintaa. Siinä ei huomioida päällystekivien kokoa suhteessa kuormituspintaan. Esimerkissä 01 on esitetty laskelma eristyksen kuormitukselle rakenteessa, jossa päällystekivet eivät vaikuta kuormitusjakaumaan. Esimerkissä 02 on vastaava laskelma, jossa on huomioitu päällystekivien kuormitusjakauma. Esimerkki 1 (Ks. kuva 5.13) Pyöräkuorma: F = 10 kN / 0,15 m. x 0,15 m Mitoittava kuormitus: F d = 10 x g f x k = 10 x 1,3 x 2,0 = 26 kN missä g f on osavarmuuskerroin 1,3 ja k on apukerroin 2,0. Eristyksen rasitus: s i = F d /A = 26/0,45 x 0,45 = 128 kN/m 2 missä A on jakopinta eristyksen päällä. (Ks. kuva 5.13)
Eristyksen mitoittava puristuslujuus: f d = f k / g m = 300/2,0 = 150 kN/m 2 missä f k on eristyksen puristuslujuus lyhyenä aikana ja g m on osavarmuuskerroin 2,0. Då s i = 128 kN/m 2 < f d = 150 kN/m 2 mitoitus on oikein, kun valitaan eristys, jonka ominainen lyhytaikainen paineenkesto on 300 kN/m 2 . Esimerkki 02 Rakenne, jossa 50 mm alussora alustana 80 mm sidekivelle. Mitoittettava kuten esimerkissä 01.
Eristyksen painojakauma s i = Fd/A = 26/0,33 x 0,33 = 238 kN/m 2 missä jakopinnan sivun pituus on: 0,15 + 0,08 + 2 x 0,05 = 0,33 m Eristyksen mitoittava puristuslujuus: f d = f k / g m = 500/2,0 = 250 kN/m 2 missä f k on eristyksen puristuslujuus lyhyenä aikana ja g m on osavarmuuskerroin 2,0. Kun s i = 238 kN/m 2 < f d = 250 kN/m 2 on mitoitus oikea kun lämmöneristys, jolla on 500kN/m 2 lyhytaikainen puristuslujuus on valittu. |
||||||||||||||
|
|
STYROFOAM-ratkaisut Laskentaesimerkki Huomaa! Esimerkit ovat ohjeellisia. Suunniteltaessa on tehtävä täydelliset laskelmat. Huomaa! Kun betonipinta on epätasainen, voidaan käyttää ETHAFOAM*-rakennusmattoa tiivistyskerroksen puhkeamisvaaran pienentämiseksi.
Käännetyn katon lämpövastus 150 mm betoni l p = 1,7 W/(m 2 K) 2 x 100 mm ROOFMATE SL-A-N / FLOORMATE 500 SL-A-N l p = 0,044 S R = R SI + R SE + R ISO + R BET S R = 0,17 + 0,20/0,044 + 0,15/1,7 = 4,80 W/(m 2 K) U = 1/SR + DUW = 0,21 + 0,02 = 0,23 W/(m 2 K)
Lämpövastus duo-katto
150 mm betoni l p = 1,7 W/(m 2 K) 100 mm ROOFMATE SL-A-N / FLOORMATE SL-A-N vesieristyskerroksen päällä l p = 0,044 W/(m 2 K) 100 mm ROOFMATE SL-A-N / FLOORMATE SL-A-N vesieristyskerroksen alla l p = 0,036 W/(m 2 K) S R = 0,17 + 0,10/0,044 + 0,10/0,036 + 0,15/107 = 5,31 m 2 K/W U = 1/ S R + D U W = 0,19 + 0,0 = 0,19 W/(m 2 K) *Dow Chemical Companyn tuotemerkki |
||||||||||||||
|
|
Yksityiskohtien rakenteet Seuraavassa on kuvattu käännetyn katon eri detaljeja. Ne on annettu katolle, jossa on betonipäällysrakenne, mutta ne ovat periaatteessa sovellettavissa myös muille mainituille kattopäällysrakenteille.
![]()
|
||||||||||||||
|
|||||||||||||||
|
|||||||||||||||
| Copyright © The Dow Chemical Company (1995-2008). All Rights Reserved. |
|
|
|
|